Viikon VALO #152

Chromium

Chromium on nopea avoimen lähdekoodin www-selain ja sitä tekevä projekti.

 Chromium on Googlen johtama projekti, jonka tuottamasta avoimesta lähdekoodista Google muodostaa oman Google Chrome -selaimensa. Alun perin tarkoituksena oli, että projektin nimi olisi Chromium ja sen tuloksena oleva www-selain olisi nimeltään Chrome, mutta monet kolmannet osapuolet, kuten Linux-jakeluiden valmistajat, ovat paketoineet myös lähdekoodista käännettyä selainta nimellä Chromium.

Avoin Chromium toimii suurimmalta osin täsmälleen samoin kuin sen suljettu versio Chrome. Sen käyttöliittymä on selkeän minimalistinen antaen pääosan välilehdille, osoite- ja hakukentälle (Omnibox) sekä itse www-sivun sisällön näyttävälle alueelle. Kaikki valikkotoiminnot on koottu yhden valikkonappulan taakse. Selain on varsin nopea ja varmatoiminen. Se käyttää html-sivun näyttämiseen WebKit-moottorista edelleen kehitettyä Blink)-moottoria. JavaSriptin suorittamiseen käytetään Googlen kehittämää nopeaa V8-JavaScript-moottoria). Chromiumissa kukin välilehti toimii omana prosessinaan, mikä tarkoittaa sitä, että yhden välilehden tai esimerkiksi sillä toimivan Flash-lisäosan kaatuminen ei vaikuta muihin välilehtiin tai koko selaimeen. Tämän ansiosta myöskään hitaasti toimiva tai muuten raskas www-sivusto ei hidasta tai jumiuta koko selainta. Lisäksi vähän Chromiumin jakeluversiosta riippuen sivujen renderöinnistä vastuussa olevat prosessit toimivat niin kutsutuissa hiekkalaatikoissa. Hiekkalaatikoiminen lisää selaimen tietoturvallisuutta, sillä hiekkalaatikossa toimivan prosessin ei ole mahdollista päästä käsiksi esimerkiksi tietokoneen tiedostojärjestelmään taikka toisten välilehtien tietoihin.

Chromiumin ulkoasua voi muokata samoilla teemoilla kuin Chrome-selaimen ulkoasua. Käytettävissä on myös sama sovelluskauppa kuin Googlen brändillä varustetussa Chromessa. Mediatiedostomuodoista Chromium tukee oletuksena vain avoimia tiedostomuotoja (Ogg Vorbix, Ogg Theora ja WebM), mutta suljetuille mediatiedostomuodoille on mahdollista asentaa tuki ulkoisina koodekkeina. Chromium on myös erinomainen työkalu web-kehittäjälle, sillä se sisältää hyvät välineet web-sivun rakenteen ja JavaScriptin analysointiin ja testaamiseen.

Chromium- ja Chrome-selainten suurimmat erot ovat:

  • Chromen Google-brändäys
  • Chromiumin logo on siniharmaa. Chromen logo on "Google-värikäs"
  • Chromium on avointa lähdekoodia. Chrome on suljettu ja pyytää käyttäjää hyväksymään ohjelmistolisenssin.
  • Chromiumista puuttuu Chromen sisäänrakennettu pdf-katselin. Sen sijaan käytetään järjestelmään asennettua erillista pdf-katselinta.
  • Chromiumista puuttuu Chromeen integroitu Adoben Flash-soitin, mutta siinä voidaan käyttää tavallista Flash-lisäosaa.
  • Chromiumista puuttuu Chromen sisäänrakennettu tulostus- ja esikatselujärjestelmä. Chromium käyttää alla olevan käyttöjärjestelmän normaalia tulostusjärjestelmää.
  • Chromiumista puuttuu Chromen sisäänrakennettu tuki suljetuille mediatiedostomuodoille (AAC, MP3, H.264), mutta tuki myös näille on saatavilla ulkopuolisina koodekkeina.
  • Chromium ei hae Chromen tapaan automaattisia päivityksiä, mutta varsinkin Linux-järjestelmissä tämä ominaisuus korvautuu keskitetyllä paketinhallinnalla.
  • Chromiumista puuttuu myös Chromen tarjoama mahdollisuus Googlen käyttäjäseurannalle ja kaatumisraporttien lähettämiseen Googlelle.

Chromium-selain on saatavissa usealle alustalle: BSD-järjestelmät, Linux, Mac OS X, Windows ja Android. Näille alustoille Chromium on ladattavissa Chromium-projektin virallisena joka yö käännettävänä versiona. Suurimmalle osalle Linux-jakeluista Chromium löytyy myös suoraan niiden paketinhallinnasta. Esimerkiksi Ubuntussa Chromium saa tätä kautta myös päivitykset versiosta toiseen.

Kotisivu
http://www.chromium.org/
http://download-chromium.appspot.com/
Lisenssi
BSD-lisenssi sekä lisäksi komponentteja useilla sallivilla lisensseillä: MIT, GNU LGPL, MPL, MPL/GNU GPL/GNU LGPL-kolmoislisenssi
Toimii seuraavilla alustoilla
FreeBSD, OpenBSD, NetBSD, Linux, Mac OS X, Windows ja Android
Asennus
Chromiumin voi ladata "Nightly build"-pakettina osoitteesta http://download-chromium.appspot.com/ tai asentaa Linux-järjestelmiin suoraan paketinhallinnan kautta.

Teksti: Pesasa
Kuvakaappaukset: Pesasa